Puurakentamisella ja lisämäärärahoilla eroon sisäilmaongelmasta...

Viimepäivinä olen nähnyt otsikoissa ehdokkaiden vaatimuksia missä vaaditaan sisäilmaongelmiin lisää rahaa ja kuinka pitäisi puurakentamista lisätä, jotta sisäilmaongelmat loppuisi.
Minulla on teille uutisia, olette kaikki väärässä.
Sisäilmaongelmiin käytetään tällä hetkellä aivan poskettoman paljon rahaa ja vain sen takia, että pienimmätkään perusasiat eivät ole hallussa. Kaikki kyllä puhuu ilmanvaihdon tärkeydestä ja paine-eroista, mutta kenelläkään ei ole juolahtanut mieleen, että mitäs jos määräykset ovatkin pielessä? Isojen julkisten rakennusten heittokuviot ovat suurimmassa osassa puuttelliset ja ulkovaippaan nähden paine-erojen nollassa pito on täysin mahdoton asia koneellisesti. Ja tähän kun lisätään vielä jo valmiiksi alimitoitetut ilmamäärät, on soppa valmis. Tämän lisäksi on myös yksi hyvin yleinen epäpuhtaus, mikä voi aiheuttaa tismalleen samat oirekuvaukset, kuin home tai voc. Sen nimi on mineraalivilla ja sitä löytyy kaikista ennen 2015 vuotta valmistuneista rakennuksista ilmanvaihtokoneen sisältä. Jostain älyttömästä syystä tähänkin on keksitty tutkimus. Yleisin taitaa olla geeliteippinäyte mikä otetaan milloin mistäkin pinnasta. Koska lähtökohtaisesti ongelma ei ole se pöly mikä tippuu pinnalle vaan se, mikä on niin pientä, ettei sitä silmällä näe ja mikä jää ilmaan leijailemaan niin tämä tutkimus ei kerro minusta yhtään mitään yhtään mistään. Ja toiseksi ihmettelen, miksi kukaan on valmis maksamaan tälläisestä, kun riittää, että kävelee iv-koneen viereen, aukaisee luukun ja katsoo sisälle. Villa on aina ongelma ja se pitää poistaa, joten problem solved. Jos koneessa on villaa, poista se heti ja puhdista kanavat. Tätä ei tarvitse tutkia yhtään sen enempää. Kun villat on poistettu systemaattisesti voidaan silloin myös mahdollisia sisäilmatutkimuksia pitää paljon luotettavampina, koska yleisin oireilun aiheuttaja on pois peleistä. Tässä on tosin se edellytys, että myös ilmanvaihto laitetaan toimimaan oikein, ei pelkästään määräysten mukaisesti.
Tässä kohtaa muistutan, että selkeillä rakennusvirheillä ja monesti uutisissa nähdyillä homeisilla seinillä on todella iso ero verrattuna julkisiin rakennuksiin mistä nyt puhutaan. Itseasiassa olen törmännyt ainoastaan yhteen julkiseen rakennukseen, missä on ollut näkyviä halkeamia seinissä ja se on ollut ainoa missä ei oireilua ole ollut.
Niin kuin ensimmäisessä tekstissä kerroin, ongelman korjausedellytykset pilataan jo ensi metreillä ja tämä johtuu vitkastelusta. Saattaa mennä jopa vuosia, että tapahtuu yhtään mitään, kun astmaatikolle niin kuin itse olen, päiväkin on liian pitkä aika odottaa parannusta.
Nykypäivänä pystyttäisiin rakennusten liitoskohdista pääsevät epäpuhtaudet estämään ilman kalliita (ja turhia) tiiveyskorjauksia. Lisäksi vuosia sitten on keksitty erilaisia tuuletusvaihtoehtoja lattioihin ja ilmanvaihtokin pystyttäisiin suunnittelemaan niin, että rakennus itse olisi tietynlainen sisäilmanpuhdistin, mutta silti pyörä pyörii samaa rataa ja tahtia kuin aina ennenkin. Näistä asioista ei haluta edes keskustella julkisesti. Rakennusfirmojen motiivin ymmärrän jollain kieroontuneella tavalla, sillä he voivat tällä hetkellä myydä paljon kalliimpia ratkaisuja paljon helpommin. Mutta, kun näistä asioista ei tahdo puhua edes ne järjestöt tai asiantuntijat, jotka julistautuvat altistuneiden puolustajaksi jokaisen mahdollisuuden tullen. KYSYN VAAN; ETTÄ MIKSI EI??? Olisiko se niin kauhea asia, että ensin hoidetaan oireilu pois alta ja sitten vasta ihmeteltäisiin, että voisiko se johtua rakenteista? Ja tästä päästäänkin siihen kaikkein vaikeimpaan kysymykseen. Jos ´´homehtuneen´´ rakennuksen oireilu loppuu ilmanvaihdon kuntoon laittamisella niin onko rakennus homeessa?
Mutta sitten tämä puurakentaminen. Minustakin pitäisi ehdottomasti lisätä puurakentamista, mutta sisäilmaongelmien korjaamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Itseasiassa luulen, että tilanne vain pahenee jos rakennuksia aletaan kiireellä rakentamaan pelastukseksi sisäilmaongelmista. Syyt siihen on yläpuolella. Perusasiat eivät ole kunnossa. Meillä ei ole yhtään tutkimusta paine-eron vaikutuksesta sisäilmaongelman syntyyn eikä kontrolloidusta korvausilmasta haluta edes keskustella, joten perusongelmat seuraavat mukana. Lisäksi uusienmateriaalien käyttö on aina riski. Esim. Ky-5 sinestäjäsieniestoainetta käytettiin aina siihen asti, kun se -95 kiellettiin ja nyt siitä johtuvaa ratapölkynhajua on alkanut ilmetä n.40v tai sitä vanhemmissa rakennuksissa. Jos rakennamme samalla tyylillä kymmeniä kouluja samaan aikaan samalla tyylillä, niin mitä tapahtuu jos kaikki ei menekään niin kuin strömsössä?
Ehdotan, että ensin laitetaan ilmanvaihto kuntoon.
